torstai 17. joulukuuta 2015

Huomenna koulu alkaa poikkeuksellisesti klo. 8:30. Lähdemme rukoushuoneelle kävellen jouluhartautta kuuntelemaan. Ottakaa mukaan tarpeeksi lämmintä vaatetta ja jotakin lämmintä alustaa kirkon kylmiä penkkejä varten.

Oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa sekä onnellista uutta vuotta kaikille sinne kotiin.
Tammikuun 4. päivä jatkamme kohti kevättä normaalisti lukujärjestyksen mukaan.

T: Ilkka

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Läksyksi:

Matematiikan monisteesta viimeinen lasku. Merkitse lausekkeet, pelkkä vastaus ei riitä.

Runoesitelmät esitetty. Hyvää työtä kaikilta. Kovin on tyytyväinen olo  :)


Huomenna jouujuhlaharjoittelut jatkuvat.

T: Ilkka

tiistai 8. joulukuuta 2015

Ei läksyjä tänään.
Huomenna vielä viimeiset runoesitelmät.

Matematiikan koe lisätty tänään Wilmaan.

T. Ilkka

maanantai 7. joulukuuta 2015

Läksyä maanantaina:

Matematiikka: s. 92 ja mökki 42 (muista esimerkit ja lausekkeet, pelkkä vastaus ei riitä)

Runoesitelmät alkoivat tyylikkäästi tänään. Huomenna tulessa Jenna, Manu, Toni ja Eevi.

Muista perjantain uskonnon koe. Pientä kertausta voi jo aloitella.

T: Ilkka

perjantai 4. joulukuuta 2015

Maanantaina alkaa runoesitelmät. Muista!!

Hyvää viikonloppua kotiin kaikille,

T: Ilkka

torstai 3. joulukuuta 2015

Läksyä torstailta:

FyKe: Kertaustehtävien 6 ensimmäistä kysymystä huolellisesti vastaten. Katso kirjasta, älä arvaile!!

Muista ensi viikon runokirjaesitelmä!!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Läksyä keskiviikkona:

Matematiikka: mökki 41

Historia: Etsi kappaleesta 15. viisi ydinkohtaa ja kirjoita ne vihkoosi.

T: Ilkka

tiistai 1. joulukuuta 2015

Läksyä tiistaina:

Matematiikka s.88  sekä mökki 40.

Muista äidinkielen kirjoitelma valmiiksi huomiseksi!

Uskonnon koe merkitty Wilmaan. Koepäivä on perjantai 11.12.2015.

T: Ilkka

maanantai 30. marraskuuta 2015

Perinteinen syysnuha toivottavasti ohi ja palataan takaisin arkeen.
Läksyksi tänään:

Matematiikka s. 86 loppuun sekä mökki 39
Äidinkieli: Ainekirjoitus saatava valmiiksi keskiviikoksi 2.12.

Aloita runokirjan esittelyn tekeminen viimeistään nyt. Esittelyvuorot seuraavat:

Maanantai 7.12
Maiju, Tuukka, Eljas ja Aino

 Tiistai 8.12
Toni, Jenna, Eevi ja Manu

Keskiviikko 9.12
Jami, Tanja, Miro ja Aapo

Pyri käyttämään esittelyssä monipuolisesti eri esitystapoja (Power Point, IMovie yms.).
Valmistaudu esitykseen huolellisesti, jotta se sujuisi takeltelematta.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Läksyksi:

Matematiikka mökki 37.

Konserttireissu meni koko luokalta mukavasti. Toivottavasti oppilaille jäi jonkinlainen kipinä myös tähän taiteenlajiin.

T: Ilkka

tiistai 24. marraskuuta 2015

Läksy:
Matematiikka perusivu s. 82. Muista laittaa kaikki välivaiheet näkyviin. Pelkkä vastaus ei siis riitä.

Uskonto: Lukuläksy kappale 13.

Huomenna menemme siis Mikaeliin katsomaan konsertti harjoituksia. Koulu alkaa normaalisti lukujärjestyksen mukaan ja päättyy samoin kuin normaalinakin keskiviikkona.

Liikuntatuntia ei huomenna ole.

T: Ilkka

maanantai 23. marraskuuta 2015

Läksyksi:

Matematiikka s. 76 loppuun sekä mökki 35.

Keskiviikkona 25.11 pääsemme Mikaeliin seuraamaan  kaupungin orkesterin harjoituksia. Lähdemme koululta 9:30 ja paluu takaisin niin, että ehdimme syömään.

T: Ilkka

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Läksyksi:

Matematiikka: Mökki 34

Huomenna elokuva-aamu. Voit tuoda kotoa oman ehdotuksesi elokuvaksi. Huomioi ikäraja eli emme voi katsoa K12 kuvia, koska osa oppilaista on vielä 11-vuotta.

Namia yms. mukaan järkevästi.

T: Ilkka

maanantai 16. marraskuuta 2015

Läksy:

Matematiikka: s. 70 ja sivulta 71 vähintään tehtävä 5a)+ mökki 32

Huomenna äidinkielen koe:

-Sanaluokat

-Nominatiivi
-Genetiivi
-Partitiivi

-Verbit, persoona-ja aikamuodot

-Sisä-ja ulkopaikallissijat tunnistetasolla

Kertaa monisteesta ja kirjasta

Torstaina pidämme elokuvatuokion klo: 9.15-11.00 hyvin menneen syksyn kunniaksi. Karkkia ja makoisaa juotavaa saa tuoda järkevässä määrin. Myös elokuvaehdotuksia ikärajojen puitteissa saa ehdotella. Kaikki ei vielä 12 vuotta.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Ohjeet runokirjan esittelyyn:

Kirjan nimi otsikoksi

Kirjoittaja, kirjan nimi, ilmestymisvuosi, suomentaja (jos käännetty), kustantaja, kustantajan kotipaikka ja kirjan sivumäärä.

-  mistä kirjan runot kertovat
- onko soinnillinen vai vapaamuotoinen
- onko käytetty visuaalisia ilmaisukeinoja
- runojen pituus
- runojen kieli (kirja-, puhekieli, murre tms.)
- sijoittuvatko runot johonkin aikakauteen
- lukunäyte jostakin kirjan runosta

Arvioi kirja omin sanoin, hyvin perustellen.  Kenelle suosittelisit kirjaa ja miksi. Kerro lopuksi suhteestasi runoihin. Oletko aiemmin lukenut runoja, millainen käsitys sinulla on runoista ja muuttiko kirjan lukeminen suhdettasi runoihin.

Esitystapa vapaa. Käytä monipuolisesti esim. tietotekniikkaa esityksessäsi. Voit tehdä myös paperiversion.
Esityksen pituus minimissään kolme minuuttia. Toivottavasti et lue esitystäsi suoraan paperista.

Esitys oltava valmiina viikolla 50. esityspäivät 7.-9.12 2015

Läksyjä ei viikonlopuksi!!

Hyvää viikonloppua kaikille,

T: Ilkka

torstai 12. marraskuuta 2015

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Läksyksi:

Äidinkieli,: harjoitusmoniste s.135

Matematiikassa teimme erityisopettajan  testit, joten ei läksyä.

T: Ilkka

tiistai 10. marraskuuta 2015

Kotiin tiistaina 10.11

Matematiikka: s.68 loppuun, sivulta 69 tehtävä 2 a,b,ja c sekä möki 31
Äidinkieli: Kokeen kertausmoniste s. 1.

Huomenna keskiviikkona historian koe --> lue!!

maanantai 9. marraskuuta 2015

Läksyt maanantai 9.11

Uskonto: Lukuläksy kappale 9

Matematiikka: Mökki 30, sekä s.67 tehtävät 6-9

Äidinkieli: Kotinurkka s. 45

Muista historian koe keskiviikkona 111.11 kpl. 9-12 sekä asiat vihkosta.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Maanantaina 2.11 matematiikan koe "mittaaminen". Tukitunti maanantaina matematiikasta klo: 7:45.  Muistakaa palauttaa nenäpäivälappuset.

Hyvää viikonloppua,

T: Ilkka

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Luokan blogi

Tähän blogiin on tarkoitus merkitä läksyt ja blogin on tarkoitus toimia tiedotuskanavana muutenkin kodin ja luokan välillä. Virallinen tiedotuskanava on tietenkin Wilma, mutta tänne pyrin laittamaan esim. kuvia yms. läksyjen lisäksi.